Kotipizza – suomalaisen pitsan menestystarina

Puhuttaessa pitsan kehityksestä Suomesta, ei voi olla mainitsematta Kotipizzaa, jonka vaikutus pitsojen kulutukseen on ollut merkittävä. Kotipizza on ollut valtaisa kaupallinen menestys, ja se on tällä hetkellä harvoja ravintola-alan yhtiöitä, jotka ovat listautuneet Helsingin pörssiin. Se on myös ainoa pizzaan erikoistunut yhtiö, jonka osakkeilla voi käydä kauppaa Suomessa.

Mistä kaikki alkoi?

Kotipizzan tarina sai alkunsa vuonna 1987, jolloin Rabbe Grönblom avasi ensimmäisen ravintolan Vaasaan, Suvilahden kaupunginosaan. Yhtiön omistusjärjestelyissä on sattunut ajan myötä muutoksia, sillä vuonna 2008 Grönblomin perheyhtiö myi enemmistön osakkeista Kotipizzan työntekijöille, kunnes vuonna 2011 Grönblomista tuli jälleen pääomistaja.

Vuonna 2011, seitsemänkymmentäviisi prosenttia osakkeista myytiin suomalaisille pääomasijoittajille, kunnes vuonna 2014 Grönblom luopui kokonaan omistuksistaan. Tällöin myös emoyhtiön nimi muuttui Kotipizza Groupiksi ja yhtiön päämaja siirrettiin Vaasasta Helsinkiin. Vuonna 2015 Kotipizza listautui vihdoin Helsingin pörssin päälistalle ja vuonna 2017 Kotipizza osti maineikkaan Pizzataxi -yhtiön.

Miksi Kotipizza on menestynyt niin hyvin?

Kotipizzan menestys liittyy pitkälti sen oivalliseen liiketoimintamuotoon, jossa on otettu mallia Yhdysvalloista. Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia kaikista Suomen Kotipizzoista toimii Franchising-mallilla, joten vetovastuu ravintoloista on yksityisillä yrittäjillä.

Kotipizza pyrki aiempina vuosina levittäytymään aggressiivisesti myös ulkomaille ja yhtiöllä oli ravintoloita Virossa, Ruotsissa, Venäjällä, Etelä-Koreassa, Serbiassa ja Kiinassa. Liiketoiminta ulkomailla osoittautui kuitenkin erittäin haastavaksi, ja yhtiö joutui lopulta vetäytymään ulkomailta. Se on kuitenkin Hesburgerin ohella ainoa Suomalainen ravintolaketju, joka on pystynyt levittäytymään Euroopan ulkopuolelle.

Kotipizzan markkinointi on aina ollut tunnuksenomaista siten, että siinä on käytetty erilaisia iskulauseita. Franchising-toimintamalli on vapauttanut pääomia markkinointiin, ja yhtiö on tunnettu kekseliäistä ja vitsikkäistä mainoksistaan. Kotipizza ei ole koskaan profiloitunut varsinaisena kuljetusyhtiönä, mutta se on solminut kuljetussopimuksia eri yhtiöiden kanssa, jotka mahdollistavat myös kotiinkuljetuksen.

Kotipizza on erittäin kuuluisa innovatiivisista pitsoistaan, joita se pyrkii kehittelemään koko ajan. Yhtiön pizzoista löytyy monia eksoottisia ja osin italialaiselle keittiölle tuntemattomia ainesosia, kuten graavilohta, smetanaa, suomalaisia sieniä, poroa jne. Yhtiö pyrkii jatkuvasti haistelemaan nousevia ruokatrendejä, ja yhtiön pitsoja saa nykyisin myös gluteenittomina ja vegaanisina.

Kotipizza kohujen pyörteissä

Kotipizza on tunnettu myös kohuistaan, joista kenties suurin on Pizza Berlusconista aiheutunut kohu. Pizza Berlusconi on rekisteröity tuotenimi, jota saa vain ketjun omista ravintoloista. Se valmistetaan runsaskuituiseen pohjaan, ja sen täytteinä ovat savuporo, punasipuli ja kanttarellit. Pizza Berlusconi on ansainnut mainetta myös kansainvälisissä kilpailuissa, joissa se on maistunut hyvin tuomareille.

Pizza Berlusconi sai alkunsa Italian silloisen pääministerin Silvio Berlusconin puheista, joissa hän väheksyi suomalaista ruokakulttuuria. Puheet olivat osa Italian pyrkimystä saada Euroopan Unionin elintarvikevirasto Helsingin sijasta Roomaan, jonne se lopulta ankaran lobbauksen jälkeen meni. Kyseistä pitsaa mainostettiin iskulauseella ”Berlusconissa ei ole munaa!”, joka oli samalla myös viittaus siihen, että pizzan pohjan valmistuksessa ei oltu käytetty kananmunaa. Kotipizza teki samalla hauskasti pilaa Berlusconista ja hänen karkeista puheistaan.

Laajentuminen

Kotipizza on Rabbe Grönblomin lähdön jälkeen laajentunut aktiivisesti. Nykyisin Kotipizza löytyy miltei jokaiselta hiemankin suuremmalta paikkakunnalta, minkä lisäksi suuremmissa kaupungeissa on useita Kotipizzoja. Yhtiön salaisuutena on hyvä hinta-laatusuhde, ja miellyttävät ravintolatilat, joissa ruokailu sujuu miellyttävästi.

Yhtiö on myös keksinyt uusia nerokkaita liiketoimintamuotoja, ja nykyisin Kotipizzoja löytää myös suurten valtateiden varsilla sijaitsevilta huoltoasemilta. Näin ollen yhtiön pitsoihin ei voi enää olla törmäämättä missään. Yllättäen Kotipizza on laajentamassa myös hampurilaismarkkinoille, ja sen omistaman hampurilaisravintolan voi löytää muun muassa Helsingin Sörnäisistä. Kilpailu on pitsamarkkinoilla kuitenkin kovaa, joten aika näyttää kuinka hyvin Kotipizza pystyy mukautumaan muuttuneisiin kulutustottumuksiin